IRC yrityksen käytössä – vanhassa vara parempi?

Mennet ajat ovat kultaisempia myös verkossa ja tekniikassa. Viime viikolla uutisoitiin C-kasettien uudesta kysynnästä, mutta retroilu ulottuu myös teknologiaan.
M-Brainissä yrityksen sisäinen päivittäinen viestintä koettiin haasteena. Sähköpostisaastetta kerääntyy hetkessä kymmeniä ja kymmeniä maileja, kun tavoitteena on vaikkapa sopia tapaamisesta useamman kuin kahden työntekijän kesken. Sähköposti ei myöskään ole toimiva nopean kommunikaation kanava, koska keskustelua ei voi kunnolla käydä kuin kaksi ihmistä kerrallaan.
Ratkaisu löytyi läheltä: koko yrityksessä käyttöön otettiin suomalainen klassikko IRC (Internet Relay Chat). ”Irkki” on internetin reaaliaikainen keskusteluympäristö, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa voivat keskustella keskenään. IRC:n on alun perin kehittänyt Jarkko Oikarinen vuonna 1988. IRC ei ole sama kuin IRC Galleria, se ei myöskään ole chatti. IRC:n käyttöön tarvitaan asiakasohjelma, jonka kautta käyttäjät ottavat yhteyden IRC-verkkoihin. Käyttäjät perustavat IRC-verkkoon kanavia, joihin muut voivat liittyä.
Irkkaajat esiintyvät irkissä lempinimillä tai omilla nimillään, mutta yrityskäytössä on käytännössä helpompaa, että työntekijät esiintyvät omalla etunimellään. Keskustelijat kirjoittavat näytölle tekstiä, jolloin enterin painamisen jälkeen teksti välittyy samantien muille samalla kanavalla oleville. Samalla periaatteella voi käydä myös yksityisiä keskusteluja.
”IRC:n käyttö on vähentänyt turhaa sähköpostittelua huomattavasti. IRC on kuin M-Brainin virtuaalinen keskustori. Se kuhisee elämää, keskusteluja ja kiinnostavia teemoja. Se on toisaalta myös erittäin nopea tiedonvälityskanava. Kuka tahansa voi julkaista uutisen tai laittaa linkin IRC-kanavalle ja se tulee heti kaikkien näkyviin.” kommentoi Marjukka Nyberg.
M-Brainin irkki on suljettu yhteisö, joten myös asiakastapauksia voidaan käsitellä irkissä. Suurin apu siitä on yrityksen etätyöntekijöille, jotka voivat nopeasti kysyä apua akuuttiin ongelmaan. IRC-kanava on toisaalta myös paikka hetkelliseen rentoutumiseen ja ajatusten virkistämisen. Kanavalla on tapana julkaista vitsikkäitä linkkejä, jotka antavat sopivasti lisää energiaa työpäivään. IRC voi myös vain olla auki selaimessa, jolloin sitä ei tarvitse aktiivisesti seurata, mutta on käytettävissä nopeasti, jos sille on tarve.
Aina välillä vanhat hyvät ratkaisut ovat niitä parhaita, ne toimivat tyyppillisesti yllätyksettömän uskollisesti - aivan kuten lankapuhelin, kun iPhonen akku on lopussa. IRC on yksinkertainen sosiaalisen median sovellus yrityskäytössä.
Jos haluat tutustua lisää IRC:iin, kannattaa lukea ainakin IRC-Opas, josta löytyy myös ohjeet IRC:n asentamiseksi.
/BBL
Comments
Add comment







