September, 2009

100 000 sai kutsun Google Waven betaversioon

Satatuhatta onnellista pääsee tänään testaamaan Googlen uutta lippulaivaa Google Wavea. Aiheesta uutisoi Tech Radar blogi.

Kutsut lähtivät pääkohderyhmille: tekniselle kehittäjäryhmälle, osalle Googlen maksavista asiakkaista, lisäksi kutsuja arvottiin myös niiden kesken, jotka olivat ilmoittautuneet Waven vapaaehtoisiksi testaajiksi netissä. Lisäksi näiden ryhmien jäsenet saivat myös itse kutsua lisää ihmisiä mukaan testaamaan tuotetta. Näin ollen testaajia tullee olemaan enemmän kuin ennalta ilmoitetut 100 000.


Viikon 39 reseptivonkale: Valkosipulitaimen

Järvitaimenen otollisimmat kalastusajat ovat parhaillaan käsillä ja kestävät lokakuun loppuun asti. Taimenella on upea ominaismaku, jota valkosipuli tuo hienosti esiin.

Tags: kuha, valkosipuli

RSS-syötteen käsittelyä PHP:llä

RSS-syötteet ovat hyvä tapa pysyä ajan tasalla sivustoille päivittyvästä sisällöstä automaattisesti. Ehkä yleisin tapa hyödyntää syötteitä on hakea jokin ilmainen RSS-lukijaohjelma työpöydälle tai käyttää selaimen sisäänrakennettua lukijaa. RSS-syötteet voidaan myös helposti lisätä osaksi omaa verkkosivustoa. Tässä yksinkertainen esimerkki PHP:llä, joka toimii minkä tahansa standardin mukaisen RSS-syötteen kanssa käyttäen ydinelementtejä.

Tags: rss, php

Info

22.09.2009 - 12:07
2439 Views, 5 Comments
 

Comments

Last comment:
Desperado @ 15.12.2009 - 13:06
Oikeastaan lähinnä tuossa olisinkin kaivannut tuota pubDate muuttujan nimeä. =) Olisin melkein voinut kysy...

Media

Google Wave syrjäyttää sähköpostin?

Lukuisissa yrityksissä tiedonhallintaan on käytössä lukuisia erilaisia työkaluja: sähköposti viestintään, yleinen verkkolevy dokumenttien tallentamiseen ja intra yleiseen tiedottamiseen. Moni on kuitenkin kaivannut palvelua, joka yhdistäisi näiden kaikkien hyvät puolet ja säästäisi aikaa.

Google Wave on vastaus moniin kysymyksiin ja siitä on kohistu jo viime keväästä saakka. Mitä se sitten tekee?

Wave on sähköpostin, pikaviestinten, bloggauksen ja wikin yhdistelmä, lisäksi siihen voidaan jatkossa luultavammin myös liittää tärkeimmät sosiaalisen median palvelujen tilit. Wave perustuu “aaltoihin”, joissa eri aiheita ja teemoja voidaan käsitellä viestiketjuissa. Viestiketjuun voidaan liittää uusi osallistuja missä tahansa vaiheessa, jolloin aiemmat viestit tulevat heidänkin luettavaksi. Aaltoon voidaan lisätä lähes mitä tahansa liitetiedostoja ja dokumentteja ja käyttäjät voivat kommentoida ja muokata mitä tahansa osuutta viestiketjusta. Aaltoihin voi myös linkata edellisiä aaltoja, jotka ovat käsitelleet samankaltaisia teemoja.


Info

18.09.2009 - 09:43
2087 Views, 1 Comment
 

Comments

Last comment:
unlimited @ 18.10.2009 - 03:07
Hei, ei kukaan täällä kutsun jakaa? Olisi suuresti arvostaa! Kiitos!

Media

Verkkovonkale uudistui!

M-Brainin blogi Verkkovonkale kävi läpi metamorfoosin ja ilmestyy jatkossa M-Brainin verkkosivujen yhteydessä. Suurin osa vuoden 2009 postauksista on siirretty uuteen osoitteeseen ja tätä vanhempia juttuja voi lukea blogin vanhassa osoitteessa http://blog.m-brain.fi/.


Info

11.09.2009 - 09:47
1774 Views, 1 Comment
 

Comments

Last comment:
hemmo @ 11.09.2009 - 11:25
Melko huisia. :)

Viikon 37 reseptivonkale: Toast Skagen

Tämän viikkoinen Reseptivonkale ei ole suoranainen kalaruoka, koska siinä pääaineena on katkarapu. Ruoka on silti klassikko, joten annettakoon armon käydä oikeudesta tällä kertaa. Toast Skagen on mainio iltapala, kun tekee mieli jotakin pientä suolaista. Se on myös helppo valmistaa. Mäti on maistuva lisä Skagenin päällä, mutta ei välttämätön. Pelkillä katkaravuillakin pärjää mainiosti!


Media tuntekoon vastuunsa

Ns. Audi-kohu on nostattanut (erityisesti naisten) tunteet kiehumispisteeseen. Haukuttu on niin Audia yrityksenä, kyseistä Esko Kiesiä kuin Anna-lehteäkin --- ja vaikka mitä osapuolia.

Tags: audi, Esko Kiesi

Bloggari ei elä Suomessa edes pyhällä hengellä

… mutta saa kutsuja kiinnostaviin tilaisuuksiin ja uusia tuotteita testattavakseen.

Tässä on tiivistettynä Manifeston tutkimuksen tulokset suomalaisten bloggareiden suhteesta kaupallisuuteen. Ruotsissa nousi kohu aiemmin syksyllä, kun blondinbella -blogin kirjoittaja Isabella Löwengrip ei ansaitse nettisivuillaan sellaisia rahoja kuin on julkisuudessa väittänyt. Neitonen väitti ansaitsevansa blogillaan 300 000 kruunua kuukaudessa, kun tosiasiassa tulot olivat paljon pienemmät. On jännittävää, että tämä on joillekin vielä yllätys.