Cocktail-silakkakukot ovat tuore vaihtoehto silakan valmistukseen. Kukot tuovat myömieleen silakkakukot aurinkoisella Kuopion torilla. Tekeminen on helppoa ja kukot maistuvat myös seuraavana päivänä uudelleen lämmitettyinä. Annoksesta tulee n. 16 pientä cocktail-silakkakukkoa.
18 (suurehkoa) silakkafileetä
2 keitettyä munaa
2 rkl sinappia
1 tl suolaa
tuoretta tilliä ja ruohosipulia
mustapippuria
sulatettua margariiniä/voita
1 pkt pekonia
1 pkt valmista ruistaikinaa
- Mausta silakkafileet suolalla ja mustapippurilla
- Kuori keitetyt munat ja sekoita joukkoon silputtu nippu tilliä ja ruohosipulia. Lisää joukkoon vielä sinappi.
- Levitä tahna silakkafileitten sisään ja lisää mukaan myös pieni pätkä pekonia, se vahvistaa silakan makua.
- Kauli ruistaikinalevyistä ohuehkoja levyjä, kauli taikinaa pituussuunnassa, jolloin saat pitkulaisia levyjä.
- Jaa taikina 8 osaan ja laita yhdelle pätkälle aina yksi silakkafile. Nosta taikinaseunat keskelle kalan päälle. Saumakohdassa taikina on siis kaksinkertainen. Käännä saumakohta peltiä kohti ja pyöristä myös päät.
- Paista 200 asteessa n. 0,5 tuntia
- Ota uunista ja voitele coctailkukot sulalla marganiirillä kauttaaltaan. Tarjoa raikkaan tsatsikin kanssa tai perinteisemmin voinokare kyljessään, maitolasi kyytipoikana.