Google ostaa Summan tehtaan, mitä seuraavaksi?

Googlen mielenkiintoinen uutinen ostaa Summan tehtaan vuoden 2009 lopussa on saanut liikkeelle valtavan spekulaatiomyllyn. Äkkiseltään uutinen kuulosti jopa keksityltä, koska suurta paperitehdasta tuntuu olevan aluksi aika vaikea yhdistää hakukonebisnekseen. Kuitenkin tovin asiaa pohdittuani ajatushan on erinomainen!

Uutinen on erittäin positiivinen ainakin Haminan kaupungille, joka on joutunut taipumaan aina uudelleen entistä surkeampiin uutisiin. Haminan valtaväestö on saanut sukupolvien aikana toimeentulonsa satamasta, varuskunnasta ja Summan tehtaasta, joten Summan tehtaiden sulkeminen ja ahtaustoiminnan väheneminen oli paikkakunnalle lähes kuolinisku. Tehdas ympäristö sopii Googlen suunnitelmiin erinomaisesti, käytössä on hyvässä kunnossa oleva kiinteistö, oma voimalaitos sekä edullinen sijainti Venäjän suhteen. Serverifarmi saa myös tuekseen hyvät turvarakenteet Summan tehtaiden ajalta. Google on ilmoittanut avaavansa samankaltaisia laitoksia muuallekin Eurooppaan, mutta sijainneista ei puhuta ääneen. Googlen tehtaita varjoaa syvä salaisuuden huntu.

Positiiviset vaikutuksia jakautuu myös Haminan lisäksi koko Suomelle, tehdas tuo lisää tietotyöpaikkoja Suomeen, mikä kasvattaa Suomen etumatkaa entisestään. Tekeekö Google suomalaiselle tietotyölle saman kuin sotakorvaukset tekivät suomalaiselle metsä- ja metalliteollisuudelle?

 

 

Info

12.02.2009 - 08:23
1768 Lukukertaa, 0 Kommenttia
 
Pidän

Kommentit

Media

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <em> <strong> <cite> <code> <br> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Ilmoitukset lähetetään annettuun sähköpostiosoitteeseen