Yksi sosiaalisen median tauko päivässä pitää konsultit loitolla

Marraskuussa julkaistun Sopranon tutkimuksen mukaan yritysmaailmassa monet kokevat sosiaalisen median vaarallisena ja jopa hallitsemattomana ilmiönä. Tutkimuksen mukaan pienissä yrityksissä sosiaalisen median hyödyntäminen on erityisen haastavaa, koska resurssit ovat hyvin tiukassa ja tietoutta puuttuu. Lisäksi henkilöstön ikärakenne vaikuttaa tilanteeseen, koska yrityksen johtoa ja vanhempia työntekijöitä on vaikea innostaa mukaan.

Kyseessä on kiinnostava tutkimus, mutta mielestäni siinä on epäonnistuttu näkemään asian ydin. Kyse ei ole muutosvastarinnasta, ikäluokkien kuilusta, resursseista tai pessimistisestä elämänasenteesta, vaan epävarmuudesta ja pelosta kysyä tyhmiä kysymyksiä. Ilmiöiden nimistä on tullut median kautta tuttuja, mutta palvelut niiden taustalla ovat edelleen suurelle osalle työntekijöistä vieraita. Silti yrityksissä ihmetellään, miksi kukaan ei suostu bloggaamaan paria tekstiä enempää tai miksi Facebook-sivustolla ei tapahdu ensimmäisen viikon jälkeen mitään.

Uskaltaisin väittää, että kaikki nämä asiat liittyvät kysymiseen ja kokeilemiseen. Sosiaalisen median palvelut nimensä mukaisesti kaipaavat toimiakseen sosiaalisen lähtökohdan, mikään yhden miehen tai naisen show ei ole pitkäikäinen.

Toiseksi, oivallukset syntyvät ymmärryksen kautta. Ensin pitää jättää aikaa ja tilaa kokeilulle ja leikille. Esimerkiksi yrityksen blogit kannattaa aluksi julkaista sisäisinä ja ottaa mukaan mahdollisimman monia kirjoittajia – aika pian huomataan, miten homma sujuu ja millaiset tekstit herättävät kiinnostusta tai mitä tulisi tehdä toisin. Sama pätee myös Facebookiin. On ensin telmittävä hetki palvelussa: luotava profiileja, frendattava, diggailtava statuksista, pelattava pelejä ja liityttävä ryhmiin – tehtävä kaikkea, jota muutkin käyttäjät tekevät. Vasta sitten voidaan ymmärtää ja tehdä ratkaisuja sosiaalisen median suhteen sekä jalkauttaa palveluja myös laajemmalle organisaation käyttöön. Power point -sulkeiset eivät ratkaise ongelmaa. On päästävä kokeilemaan itse! Suomalaisissa yrityksissä voitaisiin ottaa käyttöön yksi sosiaalisen median tauko päivässä, vaikkapa toisen tupakkatauon sijaan.

Kolmanneksi, vaikka sosiaalinen media vaikuttaa edulliselta ja nopealta kanavalta, mutta tässä mennään helposti vikaan. Myös sosiaalinen media vaatii panostuksia ja budjetin. Sosiaaliselle medialle on allokoitava aikaa. Erään tutkimuksen mukaan yritysbloggaajalta kuluu 30 % työajasta bloggaamiseen, jos bloggaa työnsä ohella. Se tarkoittaa yli 1.5 päivää viikosta. Kuitenkin valona tunnelin päässä kajastavat sosiaalisen median tuomat mahdollisuudet: nopea reagointitempo, tehostunut asiakaspalvelu, suorat myyntiliidit sekä oma virtuaaliheimo, joka on innostunut juuri samasta tuotteesta tai palvelusta kuin sinäkin ja joka odottaa sinua virtuaalikonttorin ovella. Rohkaistu ja avaa ovi.

Tagit: Facebook
 

 

Info

27.11.2009 - 15:03
1557 Lukukertaa, 0 Kommenttia
 
Pidän

Kommentit

Media

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <em> <strong> <cite> <code> <br> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Ilmoitukset lähetetään annettuun sähköpostiosoitteeseen