100 000 sai kutsun Google Waven betaversioon

Satatuhatta onnellista pääsee tänään testaamaan Googlen uutta lippulaivaa Google Wavea. Aiheesta uutisoi Tech Radar blogi.

Kutsut lähtivät pääkohderyhmille: tekniselle kehittäjäryhmälle, osalle Googlen maksavista asiakkaista, lisäksi kutsuja arvottiin myös niiden kesken, jotka olivat ilmoittautuneet Waven vapaaehtoisiksi testaajiksi netissä. Lisäksi näiden ryhmien jäsenet saivat myös itse kutsua lisää ihmisiä mukaan testaamaan tuotetta. Näin ollen testaajia tullee olemaan enemmän kuin ennalta ilmoitetut 100 000.


Google Wave syrjäyttää sähköpostin?

Lukuisissa yrityksissä tiedonhallintaan on käytössä lukuisia erilaisia työkaluja: sähköposti viestintään, yleinen verkkolevy dokumenttien tallentamiseen ja intra yleiseen tiedottamiseen. Moni on kuitenkin kaivannut palvelua, joka yhdistäisi näiden kaikkien hyvät puolet ja säästäisi aikaa.

Google Wave on vastaus moniin kysymyksiin ja siitä on kohistu jo viime keväästä saakka. Mitä se sitten tekee?

Wave on sähköpostin, pikaviestinten, bloggauksen ja wikin yhdistelmä, lisäksi siihen voidaan jatkossa luultavammin myös liittää tärkeimmät sosiaalisen median palvelujen tilit. Wave perustuu “aaltoihin”, joissa eri aiheita ja teemoja voidaan käsitellä viestiketjuissa. Viestiketjuun voidaan liittää uusi osallistuja missä tahansa vaiheessa, jolloin aiemmat viestit tulevat heidänkin luettavaksi. Aaltoon voidaan lisätä lähes mitä tahansa liitetiedostoja ja dokumentteja ja käyttäjät voivat kommentoida ja muokata mitä tahansa osuutta viestiketjusta. Aaltoihin voi myös linkata edellisiä aaltoja, jotka ovat käsitelleet samankaltaisia teemoja.


Info

18.09.2009 - 09:43
1920 Lukukertaa, 1 Kommentti
 

Kommentit

Viimeisin kommentti:
unlimited @ 18.10.2009 - 03:07
Hei, ei kukaan täällä kutsun jakaa? Olisi suuresti arvostaa! Kiitos!

Media