Kun verkosta on tullut kaiken informaation valtavirta, kysymykset tekijänoikeuksista ovat nousseet vahvasti agendalle. Kenellä on oikeudet tietoon? Millä oikeuksilla organisaatioiden tai yksilöiden tuottamaa aineistoa saa sellaisenaan lainata ja jaella? Osa mediataloista pitää edelleen tiukasti kiinni omista ja työntekijöiltään lunastamistaan oikeuksista, joita suojellaan lainsäädännöllä ja jotka muodostavat ansaintalogiikan pohjan – lukijat ja kävijät maksavat verkkolehden sisällöstä tilausmaksujen muodossa. Osalle ansainnan päälähde ovat mainostulot; sisältö julkaistaan vapaasti, ja siitä voivat käydä nauttimassa kaikki kävijät ilmaiseksi. Mitä enemmän kävijöitä, sitä enemmän myytävää samalla kanavalla mainostajille!
Suomi kuuluu tekijänoikeuksien suhteen tiukimman lainsäädännön maihin. Meillä lehtikuvien ja verkkoartikkeleiden skannaaminen edes informaatiotarkoituksessa ei ole sallittua. Kansainvälistä mediaseurantaa tarjoavana yrityksenä M-Brain noudattaa sääntöä ”maassa maan tavalla”, emme riko lakia täällä emmekä muualla. Jo Ruotsissa on mahdollista palvella asiakkaita toimittamalla heille ns. digitaalisia leikkeitä. Euroopassa ei vallitse minkäänlaista harmoniaa tässä suhteessa. Olisi jo aika!
Olisi jo aika saada syntymään a) Suomeen moderni lainsäädäntö, joka tarkasti määrittelee mediaseurantayritysten oikeudet ja velvollisuudet b) yhtenäinen eurooppalainen käytäntö.
Jo aikapäiviä kaikki liiketoiminta on muuttunut globaaliksi, ja minkä tahansa mediaseurannan tilaajan kiinnostuksen kohteena voi olla uutis- ja nettiaineisto missä päin maailmaa tahansa. Suomalaiselle tyypilliseen lainkuuliaiseen tapaansa seurantayritykset kuten M-Brain noudattavat lakia kirjaimellisesti – ja vaikeuttavat omaa kilpailuasemaansa, kun rinnalla ulkomaiset mediaseurantayritykset tekevät mitä haluavat, koska heidän maassaan esimerkiksi aineistojen suora kopioiminen ei ole ongelma.
Joko kaikille samat rajoitukset tai samat oikeudet!