Mediatiedote 4.12.2019
M-Brainille uusi toimitusjohtaja
Tietopalveluyhtiö M-Brain vaihtaa toimitusjohtajaa. Uutena toimitusjohtajanaaloittaa 04.12.2019 Mikael Makkonen, joka on viimeksi toiminut M-Braininoperatiivisena johtajana.
Mikael on työskennellyt M-Brainin palveluksessa vuodesta 2013 monipuolisissa tehtävissä, joihin onkuulunut mm. konsernin palvelutuotannosta vastaaminen, Aasian liiketoiminta-alueen johtaminensekä useiden konsernin strategisesti merkittävien hankkeiden vetäminen. Mikaelilla on Insinööri (AMK) tutkinto Tietotekniikan koulutusohjelmasta. Ennen M-Brain -aikaa Mikael on vastannut mm. digitaalisen sisällön liiketoiminnasta Sanoma-konsernin tytäryhtiössä sekä johtanutteknologiakehitysyksikköä.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että löysimme yhtiön sisältä tehtävään sopivan henkilön, M-Brainissapitkään palvelleen ja yhtiön perin juurin tuntevan Mikaelin”, toteaa M-Brainin hallituksenpuheenjohtaja Robert Ingman. ”Hänellä on ollut keskeinen rooli kehitettäessä uuden sukupolventuoteratkaisujamme, joissa tekoälyn rooli yhdessä ihmisen panoksen kanssa nousee yhätärkeämmäksi osaksi asiakasrajapintaa ja palveluamme.”
”M-Brain on yhtiö, jossa asiantuntijoiden osaaminen ja teknologiset kyvykkyydet yhdistyvätainutlaatuisella tavalla. Tuomme merkittävää arvoa ja tietoa asiakkaidemme liiketoiminnanpäätöksien tueksi näitä vahvuuksia hyödyntämällä. Samat osaamiset ja taidot mahdollistavatpalveluiden edelleen kehittämisen hybridimallin kautta ja siten asiakkaan saaman arvon kasvun. Olen iloinen, että voin olla toteuttamassa tätä kehitystä yhdessä M-Brainin tiimin kanssa”, toteaa Mikael Makkonen.
Tähänastinen toimitusjohtaja Christian Cedercreutz siirtyy uusien haasteiden pariin.
”Haluamme kiittää Christiania hänen tekemästään merkittävästä työstä tänä murroskautena, jolloinyhtiömme on vähentämässä ns. perinteistä mediatiedon raportointia ja panostamassa kaikissamaissaan syvempään, päätöksentekoa tukevaan markkinaseurantaan. Jatkossa asiakaslupauksemmeon 360 asteen näkymä kaikkeen verkon tuoreeseen sisältöön, niin media-, SoMe- kuinvaikuttajatietoon, jota tarjoamme uusimpien tekoälypohjaisten työkalujen ja palvelujen kautta.”
”On ollut todella mielenkiintoista johtaa M-Brainiä tämän transitioaikakauden ja annan johtovastuunmielelläni Mikaelille. Toivotan hänelle ja koko M-Brain tiimille onnea ja menestystä,” toteaa Christian Cedercreutz.
Lisätietoja:
Mikael Makkonen
mikael.makkonen@m-brain.com
+358 40 826 0367